Browsed by
Kuukausi: heinäkuu 2017

Leiki lujasti ja leppoisasti

Leiki lujasti ja leppoisasti

Naomi & Eamon tunnelmoivat Irish Hooley 2017 -tapahtumassa.

Olisiko jo aika heittää ryppyotsaisuus nurkkaan ja ryhtyä leppoisasti leikkimään? Maailman murheet eivät märehtimällä parane ja kesäkin on keleistä riippumatta parhaimmillaan. Lomalaisilla on aikaa leikkiä, mutta kyllä sitä töidenkin ohessa ehtii iloitella kun haluaa.

Jos leikin lumo ei ole vielä vienyt mukanaan, niin vauhtia voi hakea vaikka musiikin ja tanssin parista. Esiintyminen, itseilmaisu ja soittaminen ovat erinomaisia esimerkkejä leikin merkityksestä elämässämme. Joskus tuo leikki on leppoisaa ja läikehtivää, mutta toisinaan se kasvaa lujaksi ja linjakkaaksi.

Saimme erinomaisen mahdollisuuden sukeltaa musiikillisen iloittelun maailmaan kun irlantilainen leikin riemu rantautui Kalajoen Hiekkasärkille viikonlopuksi. Irish Hooley -tapahtuma kokosi yhteen soittoa, laulua, tanssia ja leppoisaa yhdessäoloa kaikelle kansalle. Muusikoita rantautui hiekoille sankoin joukoin aina Australiaa ja Espanjaa myöten. Kaikkia heitä yhdisti intohimo irlantilaista musiikkia kohtaan – ja se tarttui myös yleisöön.

Irlantilainen kulttuuri on näin maallikon näkövinkkelistä todella mielenkiintoinen keitos. Koen outoa yhteenkuuluvuuden tunnetta tuota karuissa oloissa karskisti kulkevaa kansaa kohtaan. Ihailen suuresti irlantilaisten tapaa hyödyntää leikkiä olennaisena osana yhdessäoloa.

Vakavamielisyydestään huolimatta irlantilaiset osaavat leikkiä täysillä. Irkkumusiikin soittosessiot ovat kaikessa kurinalaisuudessaankin vahvasti irrottelevia ja riemukkaasti revitteleviä. Irlantilainen tanssi yhdistää kauniilla tavalla tiukasti hallitun koreografian ja kuplivan ilmaisun ilon.

Musiikillisten rituaalien rinnalla tarinointi ja rento yhdessäolo ovat leikkiä mitä parhaimmassa muodossa. Vilkas puheensorina ja naurun remakka kertovat kyynisemmällekin kulkijalle, että nyt ollaan oikeiden asioiden äärellä. Siinä ne otsarypytkin siliävät, kun uskaltaa heittäytyä lujasti mukaan leikkiin.

Leikitään sielumme lämpimiksi ja annetaan sateista huolimatta musiikin viedä mukanaan.

FacebooktwitterpinterestlinkedinmailFacebooktwitterpinterestlinkedinmail