Pelitohtori

Oletko koskaan ajatellut kuinka tuloskeskeistä elämämme on? Suoritamme tehtäväämme päivästä toiseen pyrkien kohti tavoitettamme. Keskitämme energiamme ”sen jonkin” saavuttamiseen ja toistamme samaa kaavaa jopa vuodesta toiseen. Ajattelemme, että onnellisuus odottaa maalissa.

Päämäärät ja tavoitteet ovat toki erittäin hyviä asioita. Ilman suuntaa elämä menee paikallaan pyörimiseksi, joka ei johda minnekään. Unelmien toteuttaminen vaatii työtä ja tekoja. Jos jotain haluaa, niin sen eteen on ponnisteltava. Mutta missä kulkee raja terveen tavoitteellisuuden ja sairaan suorittamisen välillä? Milloin pelkän päämäärän tuijottaminen lahottaa elämämme?

Peli on erinomainen esimerkki päämäärän ja matkan suhteesta. Suurin osa pelaajan ajasta kuluu niiden pienten askelten parissa, jotka hän ottaa matkallaan kohti päämäärää. Hän tekee merkityksellisiä valintoja, ylittää esteitä ja hakee oikeaa suuntaa. Matkasta muodostuu kokemus, joka jo itsessään on merkittävä. Lopullisen maalin saavuttaminen on itseasiassa häviävän pieni hetki tuossa kokonaisuudessa. Game over -tekstin myötä pelaajan matka päättyy ja kaikki kiva loppuu.

Elämän pelissä voin soveltaa samaa ajatusta kuin videopeleissä. Voin muistuttaa itseäni siitä, että jokainen askel on tärkeä ja jokainen valinta tekee matkastani merkityksellisen. Onnellisuus syntyy pienistä hetkistä ja jokaisesta otetusta askeleesta. Näin ajatellen matka muodostuu huomattavasti tärkeämmäksi kuin varsinainen päämäärä.

Arkiset askeleet ovat osa eeppistä matkaa, josta kannattaa kertoa hullaannuttavia tarinoita jo silloin kun taival on vielä kesken. Maalin saavuttaminen tuntuu luonnollisesti hyvältä, mutta jos sinne on vielä matkaa, niin voisimmeko iloita yksittäisestä askeleesta tässä ja nyt? Miksi odottaa ”huomista” kun voi nauttia elämästä jo tänään?