Browsed by
Kuukausi: marraskuu 2017

Pelimiehen monet kasvot

Pelimiehen monet kasvot

Pelimäinen ajattelu mahdollistaa useita rooleja - niin peleissä kuin elämässäkin.
Pelimäinen ajattelu tarjoaa useita rooleja – niin peleissä kuin elämässäkin.

Kuka minä olen? Mikä minuuteni kymmenistä eri roolihahmoista on loppujen lopuksi se oikea? Vai onko mikään?

Elämän isojen kysymysten äärellä suhtaudun ristiriitaisesti itseeni ja ajatuksiini. En aina osaa erottaa normaalia epänormaalista. Maailman myllerryksessä on haastavaa olla aidosti oma itsensä. Arkiset ongelmat eivät kannusta uskaliaisuuteen ja oman itsensä avaamiseen muille ihmisille.

Elämän rajoittuneisuus antaa heikosti tilaa itseilmaisulle. Omilla kasvoillaan ei aina uskalla paljastaa todellista sieluaan. Tämä ainokainen keho ei helpolla astu epämukavuusalueelle. Tiukasti omaan mieleen kahlittu yhteisön paine pysäyttää rohkeuden puuskat. Lamauttavaa, eikö totta?

Entäpä jos elämää lähestyykin pelin kautta? Voisiko osa pelimaailmoissa opituista taidoista kulkeutua jokapäiväiseen elämäämme?

Sosiaalisten nettipelien rikkaat maailmat tarjoavat paikan erilaisten identiteettien kokeiluun. Oman pelihahmon suojassa on turvallista sekä hakea rajojaan että toteuttaa itseilmaisuaan.

Pelimaailmassa kukaan ei uhkaa sisintäni. Voin jokaisena hetkenä säädellä sitä mitä itsestäni annan ulospäin. Turvallisuuden tunne mahdollistaa vapauden irrotella ja heittäytyä syvälliseksi. Häpeän pelosta vapautuminen lisää rohkeutta itseilmaisuun. Aidot kohtaamiset rakentavat luottamusta ja parantavat maailmaa.

Jos ajattelen elämän pelinä, niin pystyn helposti luomaan itselleni kulloiseenkin tilanteeseen sopivan pelihahmon. Roolin avulla voin tuoda itsestäni esiin sellaisia piirteitä, jotka parhaiten auttavat elämässä eteenpäin. Tilanteisiin heittäytyminen ja uskaliaskin kohtaaminen ovat helpompia, kun lähestyn asioita rakennetun roolin suojista. Roolien kivijalkana oleva rehellinen aitous varmistaa sen, että en hukkaa sieluni syvintä olemusta ja itselleni tärkeää identiteettiä.

Ehkäpä loppujen lopuksi ei olekaan tärkeää kuka minä olen. Tärkeintä taitaa olla se, mitä ajattelen ja kuinka toimin yhteisöni hyväksi.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail
Romaani kuukaudessa

Romaani kuukaudessa

LudoCraftilaisten romaaneja vuosien varrelta.
LudoCraftilaisten romaaneja vuosien varrelta.

Oletko koskaan haaveillut kirjoittavasi romaanin? Unelmoitko sanojen avulla rakennetuista koskettavista tarinoista? Mietitkö miltä tuntuu, kun olet tuottanut 300 sivun verran tekstiä? Mitä jos saisit pidellä käsissäsi omaa pokkaria?

Minä halusin kirjoittaa oikean kirjan. Jahkailin vuosikausia tekemättä asialle mitään. Pelkäsin ettei minulla ole mitään sanottavaa. Kiireinen elämäni ei sallinut moista harrastusta. Eivätkä kouluaikojen ainekirjoituksetkaan tainneet kiitosta ansaita. En siis koskaan kokenut osaavani kirjoittamisen saloja.

En minä vieläkään koe olevani oikea romaanikirjailija, mutta tekosyistäni huolimatta vastasin kirjahaasteeseen marraskuussa 2008. Työyhteisöni innostamana ja härnäämänä tartuin National Novel Writing Month -kisaan varovaisen toiveikkaana, mutta pelosta sekaisin.

Kilpailun säännöt ovat yksinkertaiset: kirjoita 50000 sanaa marraskuun aikana. Laadulla ei ole väliä, kunhan voit itse mieltää tekstisi romaaniksi. Sanamäärä on aloittelijalle valtava. Pokkarikoossa kirjalle tulee paksuutta noin 300 sivun verran. Tiukka kirjoitustahti pakottaa sisäisen kriitikon takavasemmalle. Tekstin tuottaminen on sen korjailua tärkeämpää. Oleellisinta on saada materiaalia kasaan.

Muistan tuon marraskuisen kirjoitusmaratoonin elävästi. Sekavia tunteita, matkoja oman mielen syvyyksiin ja herkistäviä keskusteluja kirjoittajakavereiden kanssa. Hiljalleen opin voittamaan pelkoni. Päivä päivältä lisäsin uskoani siihen, että oikeasti selviän maaliin saakka. Urakan luonteesen sopivat mittavat voittajajuhlat jäivät ikuisesti mieleen, mutta ylivoimaisesti paras hetki koitti kun posti toi painetun kirjan käsiini. Kyynel vierähti poskelle.

Marraskuu on täällä taas. Ilman muuta vastaan haasteeseen tänäkin vuonna. Yhdeksäs romaanitekele odottaa valmistumistaan. Toki jännitän jälleen kerran. Luotan kuitenkin siihen, että aihe syntyy, kasvaa ja kehittyy tulevien viikkojen aikana. Eilen alkoi sanallinen juoksu kohti itsensä voittamista. Matka maaliin tuntuu tässä vaiheessa pitkältä, mutta epävarmuuden peikko toimii myös kivana kirittäjänä. Suosittelenkin tätä kokemusta erittäin lämpimästi kaikille, joten lähtisitkö sinä kirjoittamaan kanssani?

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail