Browsed by
Kuukausi: marraskuu 2018

Merkityksellinen tarkoitus

Merkityksellinen tarkoitus

Merkityksen löytäminen vaatii valoa
Merkityksen löytäminen vaatii valoa

Motivaatio hukkuu helposti marraskuun vetiseen pimeyteen. Väsymys hidastaa, stressi vie huomion ja epäonnistumiset tuntuvat erityisen lamaannuttavilta. Nyt onkin hyvä hetki pohtia omaa tarkoitusta ja tekojensa merkitystä.

Mikä ajaa minua eteenpäin? Miksi sisäinen motivaatio on tärkeä elementti arjessani?

On helpompaa ponnistella eteenpäin, kun tekemiselläni on päämäärä. Tavoite toimii majakkana ja antaa suuntaa askelille. Nuo askeleet puolestaan ovat niitä pieniä ja suuria tekoja, joiden kautta luon itselleni merkityksen. Vähäpätöinenkin suoritus voi olla merkityksellinen, mikäli koen sen vievän kohti päämäärää.

Vaikka työstä saatava palkka ja tulokset ovatkin tärkeitä, niin ulkoista motivaatiota voimakkaampaa on sisäinen motivaatio. Sisäinen motiivi ei riipu ulkoisista palkinnoista tai rangaistuksista, vaan se lähtee ihmisestä itsestään. Silloin kun itse valitsen vapaaehtoisesti tehdä jotain, olen sisäisen motivaation ohjaama.

Vapaus onkin tärkeä tekijä oman motivaation syntymiseen. Kun saan valita mitä teen, miten, milloin ja kenen kanssa, niin olen huomattavasti innokkaammin työn touhussa. Usein kysymys on pelkästä omasta asennoitumisesta. Jos tunnen, että olen itse tehnyt valintani, niin koen paljon voimakkaampaa sitoutuneisuutta tavoitetta kohtaan.

Päämäärän ja sen merkityksellisyyden ohella koen tärkeäksi, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa. Mikäli osaaminen ja taidot riittävät konkreettisen tuloksen saamiseen, tunnen onnistuneeni ja jaksan jatkaa. Hallinnan tunne onkin monessa tekemisessä itselle se tärkein palkinto.

Syyskiireiden uuvuttaessa olen oppinut toistamaan itselleni kysymystä ”miksi”. Silloin kun muistan, miksi teen sitä mitä teen, niin jaksan taas innostua isojenkin haasteiden edessä. Suurten unelmien tavoittelun ohella on kuitenkin hyvä tiedostaa, että onnellisuus syntyy arjen pienistä onnistumisista. Motivoivaa marraskuuta!

FacebooktwitterpinterestlinkedinmailFacebooktwitterpinterestlinkedinmail