Browsed by
Tag: epäonnistuminen

Game Over

Game Over

Tosielämän "Game Over" on raskas ja ahdistava asia.
Tosielämän ”Game Over” on raskas ja ahdistava asia.

Epäonnistuminen tuntuu kurjalta. Kovan ponnistelun ja yrittämisen jälkeen kohdattu tappio kirpaisee lujasti. Häpeän tunne valtaa mielen ja itsetunto kokee rajun kolauksen. Usein epäonnistuminen jopa lamauttaa täysin ja saa heittämään pyyhkeen kehään.

Tuntuuko tutulta? Koetko sinä oman elämäsi kompastelut pelkästään ikävinä asioina?

Aika moni vaikuttaa ajattelevan juurikin noin – ainakin silloin kun puhutaan elämästä yleensä. Peleissä tilanne on hieman toisin. Pelien maailma rakentuu epäonnistumisen mahdollisuuden varaan. Peleissä epäonnistuminen on sallittua – ja jopa odotettua. Peli, jossa aina onnistuu, on lähtökohtaisesti tylsä ja huonosti suunniteltu.

Pelin houkutus perustuu asteittain kasvavaan haasteeseen. Kompurointia tapahtuu väistämättä, mutta sitä mukaa kun pelaajan taidot kehittyvät, hän kykenee kohtaamaan entistä vaikeampia haasteita. Oppimista tapahtuu siis harjoittelemalla ja itsensä ylittämällä.

Voisiko epäonnistumista ajatella pelien kautta myös muussa elämässä? Ajattelu itsessään ei ehkä saa epäonnistumista tuntumaan mukavalta, mutta oman asenteen muutos saattaa vaikuttaa siihen, kuinka kohtaa väistämättömät kompastelut. Epäonnistumisen tärkeyttä on nimittäin vaikea kiistää.

Jos aina onnistuu, ei ole ottanut riittävästi riskejä. Jatkuva onnistuminen tarkoittaa omalla mukavuusalueella pysymistä. Silloin ei tapahdu oppimista – eikä kehitystä. Vain epäonnistumisten kautta voi päästä parempaan suoritukseen. Oman – ja yhteisömme – kehittymisen kannalta olisikin viisainta syleillä epäonnistumisia ja antaa niille riittävä arvo.

En usko, että epäonnistuminen itsessään tuntuu koskaan hyvältä. Tappion karvas maku tahtoo maistua suussa pitkään. Siitä huolimatta en lakkaa ihmettelemästä, kuinka pelien ”Game Over” ei lamauta. Pelin antama palaute voi olla suoraviivaisen armotonta, mutta se ei satuta. Se kannustaa jatkamaan ja yrittämään uudestaan.

FacebooktwitterpinterestlinkedinmailFacebooktwitterpinterestlinkedinmail
Viisi myyttiä peleistä ja pelaamisesta

Viisi myyttiä peleistä ja pelaamisesta

70-luvun henkeä TV-pelillä vahvistettuna

Peliammattilaisen urani aikana olen saanut kunnian käydä tuhansia keskusteluja peleistä ja pelaamisesta. Keskustelujen myötä olen oppinut, että ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä ja ennakkoasenteita aiheesta. Seuraavassa viisi myyttiä, joita haluan pelaajana kommentoida:

1. ”Pelit ovat nykyajan ohimenevä ilmiö.”

Pelit ovat itseasiassa yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskunta. Ihminen on leikkinyt ja pelannut jo siitä lähtien kun meillä on ollut sosiaalisia yhteisöjä. Pelaaminen on ollut tapa harjoittaa yhteisölle tärkeitä rituaaleja. Peli on ollut rauhanomaisempi keino mittelöidä valta-asemista. Onpa peli ollut jopa nälänhätää karkoittava keino muinaisessa Lyydiassa. Peli on leikin rakenteellisempi muoto ja pelin sielu elää ihmisessä. Peli tulee elämään niin kauan kuin ihminenkin.

2. ”Pelaaminen on pelkkää ajanvietettä.”

Nykyajan digitaaliset pelit nähdään helposti turhana ajanhaaskauksena. Toki on olemassa lukuisa joukko hömppäpelejä, joiden tehtävänä on tarjota rentouttava hetki harmittoman ajanvietteen parissa. Mutta näiden rinnalla on lukematon määrä pelejä ja pelaamisen muotoja, joista on selkeää hyötyä pelaajalleen. Voisikin väittää, että jokainen peli on oppimispeli, sillä kokemuksellisesti pelaaminen opettaa aina jotakin. Peli – niin kuin elämä yleensä – on täynnä merkityksellisiä valintoja ja jatkuvaa itsensä haastamista. Elämän peli on sarja hyppyjä tuntemattomaan. Pelien maailmassa noita hyppyjä voi harjoitella turvallisemmin ja hallitummin.

3. ”Pelaaminen on häikäilemätöntä ja kasvotonta oman edun tavoittelua.”

Pelaaja mielletään usein manipuloivaksi ja itsekkääksi ihmistyypiksi, jonka ainoa tavoite on hyötyä toisia kunnioittamatta. Pelaaminen itsessään ei ole sen kummemmin paha kuin hyväkään tapa toimia. Ihminen määrittää itse teoillaan oman pelaamisensa eettisyyden. Pelin henkeen ei kuulu epärehellisyys. Pelaaminen ei ole pelkkää naamion taakse piiloutumista, vaikka pienestä suojakuoresta on meille monille joskus suurta apua. Pelaaminen ei tarkoita sitä, että unohdetaan inhimillisyys ja toisen kunnioitus. Päinvastoin, pelaaminen on sitä mitä ihminen sisimmässään tekee ja kaipaa. Peli on väline ja ihminen itse valitsee kuinka tuota välinettä käyttää.

4. ”Häviö on häpeä ja tärkeintä on vastustajan täydellinen murskaaminen.”

Voitonjanoista ja kilpailuvietin ohjaamaa pelaajaluonnetta löytyy useimmista meistä, mutta ”voitto vastaan häviö” ei suinkaan ole ainoa pelaamisen muoto. Iso osa ihmisistä nauttii huomattavasti enemmän pelitilanteista, joissa ei ole välitöntä kilpailuasetelmaa. Toki jokaiseen peliin kuuluu konflikti ja siihen liittyvä riski. Pelaajan sisäisenä motiivina on tuon konfliktin ratkaiseminen. Pelit ovat yhteiskuntamme harvoja osa-alueita missä epäonnistuminen on sallittua – ja jopa odotettua. Pelissä kuuluukin hävitä, sillä sellainen peli jossa aina voittaa ei pitkään kiinnosta. Game Over on olennainen osa pelikokemusta. Häviön mahdollisuuden rakentama jännite saa adrenaliinit virtaamaan ja tokihan ansaittu voitto maistuu huomattavasti makoisammalta. Eikä se ole keneltäkään pois.

5. ”En ole koskaan pelannut, eivätkä pelit kiinnosta minua.”

Väärin. Jokainen meistä on pelannut. Jokainen meistä pelaa päivittäin. Eri asia on se, mitä pelejä pelaamme. En itsekään jaksaisi kiinnostua peleistä, mikäli ainoat tarjolla olevat pelityypit olisivat jääkiekko ja jalkapallo. Onneksi on muitakin pelejä. Joku pelaa pasianssia ja toinen pelaa intohimoisesti palapeliä. Seurapelit ja joukkuelajit vievät useita meistä mukanaan. Joku keskittää kaiken vapaa-aikansa esteratsastukseen. On digitaalisia pelejä ja on elämässä pelattavia pelejä. Bisnesmaailmassa pelaamme luvuilla ja euroilla päivittäin. Jopa parisuhde on pitkälle vietyä kimppapeliä, jossa toivon mukaan kumpikin voittaa. Peliä on kaikkialla. Elämä on peliä ja peli kiinteä osa elämää.

FacebooktwitterpinterestlinkedinmailFacebooktwitterpinterestlinkedinmail