Pelitohtori

Kilpailu on vahva motivaattori sellaisille ihmisille, joilla on voimakas kilpailuvietti. Kaikki meistä eivät kuitenkaan innostu kilpailutilanteesta ja osa jopa karttaa kaikenlaista kilpailuhenkisyyttä. En osaa arvioida ihmisten suhteellista jakaumaa motiivityypeittäin, mutta kilpailuviettiä löytynee melkoisen suurelta osalta meistä. Brittiläinen pelisuunnittelija ja -tutkija Richard Bartle jakoi aikoinaan pelaajien motiivityypit neljään kategoriaan: killers, achievers, explorers ja socialisers. Näistä killer kuvaa kilpailuviettiä ja voitontahtoa. Kilpailulliseen motiiviin liittyvät vahvasti halu olla parempi kuin toinen, voiton mahdollisuuden tuoma jännitys, paremmuudesta saatava status sekä omien kykyjen asemointi suhteessa muihin kilpailijoihin. Kilpailuvietti on tässä merkityksessä sosiaalinen motivaatiotekijä, koska ilman kilpakumppaneita ei ole kilpailua.

Kilpailutilanteeseen lähtevä ottaa haasteen vastaan ja hän uskaltaa kisata muiden edessä. Hän ei anna häviämisen pelon lannistaa itseään. Hän uskaltaa ja jaksaa yrittää. Kilpailijalla on voittajan asenne. Kilpailutilanne on jännittävä, koska sekä mahdollinen häviö että voitto paljastuvat muillekin ihmisille. Kilpailuasetelmassa ihminen altistaa itsensä riskille, koska voitonmahdollisuus houkuttaa. Kilpailutilanteessa koettu paine on yleensä suuri ja se puolestaan saa monen adrenaliinin kuohumaan. Siinä on jotain sellaista vaaran tunnetta, joka ei ole pelkästään omissa käsissä.

Voiton mahdollisuus kaikkine riskeineen ja kisaamiseen liittyvä jopa raadollinenkin kamppailu tekevät kilpailemisesta sekä ihastuttavaa että vihastuttavaa. Ilman häviämisen mahdollisuutta kun ei voittokaan tunnu oikein miltään. Ehkä juuri tuossa kutkuttavassa epävarmuudessa on kilpailuasetelmaan liittyvä motivaatiokoukku.

Kaikki eivät suhtaudu keskinäiseen kisailuun samalla tavalla. Osa karttaa pienintäkin kilpailutilannetta viimeiseen asti. Häviämisen mahdollisuus pelottaa, koska tappion karvas maku elää sielussa pitkään. Toiset suorastaan janoavat voittokamppailun huuruja – olipa sitten kyseessä henkilökohtainen suoritus tai pelkästään oman suosikin kannustaminen.

Kilpailun aiheuttamaa ahdistusta voi lievittää porukassa. Yhdessä koettu tappio ei tunnu niin henkilökohtaisen murskaavalta jos rinnalla on hyvä porukka. Toisaalta ryhmänä saatu voitto on varmasti jokaisen osallistujan mielessä yhtä kirkas. Joukkuelajeissa yhdistyykin mainiolla tavalla henkilökohtainen kilpailuvietti ja muut motiivityypit.

Kilpaileminen on yksi monista pelaamisen muodoista. Pelaajien peli-into ei läheskään aina perustu kilpailuviettiin, mutta kieltämättä kilpailulla on merkittävä osuutensa pelien maailmassa. Ihan niin kuin elämässä yleensäkin. Ehkäpä kaiken taustalla on ihmisen historiallinen kehitys kaikkine kamppailuineen ja haasteineen.

Yrittäjänä olen tottunut siihen, että kilpailua on kaikkialla. Elämän pelin kisat ovat usein paljon rankempia kuin videopelien virtuaaliset kilpailut. Digitaaliset pelit ovat kuitenkin opettaneet minulle, että ”Game Over” tulee aina. Pelaajana minulla on kaksi vaihtoehtoa: voin joko luovuttaa tai jatkaa kilpailua omalla tyylilläni, nauttien sekä voitoista että häviöistä. Vain yrittämällä voi onnistua. Tärkeintä ei useinkaan ole se, että voitanko vai häviänkö, vaan hyvin pelattu peli.