Browsed by
Avainsana: leikki

Rituaalit ja tempaukset

Rituaalit ja tempaukset

Open mic -rituaali vapauttaa työyhteisön herkistymään
Open mic -rituaali vapauttaa työyhteisön herkistymään

Maailma on täynnä erilaisia rituaaleja ja tempauksia. Rituaali on yksi leikin muoto ja leikillä on aina ollut vahva asemansa ihmiskunnan kehittäjänä, opettajana ja heittäytymiseen rohkaisijana.

Jos rituaalin rooli on niin merkittävä, niin miksi esimerkiksi työpaikalla järjestetty tempaus ei välttämättä tuotakaan toivottua tulosta? Mikä tekee rituaalin suorittamisesta väkinäistä, teennäistä ja jopa myötähäpeää herättävää? Mikä on onnistuneen rituaalin salaisuus?

Kaikkien tempausten tulisi aina lähteä ihmisestä itsestään. On vaikea heittäytyä ja olla rohkea, mikäli jännittää liikaa, pelottaa tai tuntuu siltä, että koko touhu on turhaa. Ihmisen täytyy kokea rituaali itselleen merkityksellisenä.

Parhaimmillaan idea rituaaliin lähtee rohkeasta ja hullustakin ideasta. Muutama ajatuksesta innostuva ihminen vetää helposti mukanaan muuta porukkaa. Onnistunut rituaali syntyy siitä, että riittävän moni osallistuja pysähtyy, herkistyy ja syleilee rituaalin vaatimia tekoja.

Me halusimme LudoCraftin työporukalla kokeilla miltä tuntuu rentoutua keskustellen ja viihtyen open mic -illan kaltaisessa tunnelmassa. Niinpä järjestimme rituaalin, jolla haastoimme itsemme herkistymään.

Open mic -periaatteen mukaan ketään ei painostettu tai pakotettu jakamaan runojaan, tarinoitaan tai muuta verbaalista luovuuttaan. Open mic on vapaata heittäytymistä. Lavalle kiiruhtaa ihminen, joka kokee, että hänellä on jotain jaettavaa. Illan aikana kuulimme lukuisia henkilökohtaisiakin runoja vuosien varrelta. Saimme aidosti herkistyä loistavien esitysten parissa.

Mikä yllättävintä, todella moni meistä rohkaistui illan mittaan myös itse kipuamaan lavalle ja jakamaan omaa sydäntään. Kaiken kruunasi kulloisenkin osallistujan lausuma kiitos ja sitä seuraavat raikuvat suosionosoitukset. Pieniä tekoja, hassu rituaali, mutta kaikessa merkityksellisyydessään todella voimaannuttava kokemus.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail
Luova työskentely

Luova työskentely

Mielikuvitusta ja luovuutta ruokkiva työtila
Mielikuvitusta ja luovuutta ruokkiva työtila

Pelialan ammattilaisena törmään usein kyselyihin luovuuden salaisuudesta. Moni oman työnsä rutiineihin tuskastunut pohtii keinoja ylläpitää omaa luovuuttaan. Osa mieltää oman työnsä olevan kaikkea muuta kuin luovaa.

Mitä luovuus on ja miten me kaikki halukkaat oppisimme työskentelemään luovasti?

Luovuus on monivivahteinen käsite, joka tarkoittaa eri ihmisille hyvin erilaisia asioita. Itse miellän luovuuden tukijaloiksi intohimon, innostuksen, idearikkauden ja jatkuvan leikittelyn. Luovuus on jotain sellaista, joka rikkoo kangistuneita kaavoja ja uskaltaa hypätä tuntemattomaan – vaikka hieman pelottaisikin. Luovasti työskentelevä ihminen kokeilee, kehittää ja ilmaisee omaa sisintään kuunnellen. Luovuus on vahvoja tunteita, irrottautumista turhista rutiineista ja avointa mieltä.

Oman luovuuteni moottorina toimii mielikuvitus, joka on vahvasti aistimuksellinen ilmiö. Ajatusleikit ja uusien ideoiden virta soljuvat paljon vauhdikkaammin silloin kun aistini saavat riittävästi virikkeitä. En siis saa luovuuttani lentoon, mikäli työskentelen värittömässä, hajuttomassa ja mauttomassa ympäristössä. Sen vuoksi ruokin luovuuttani jatkuvasti mitä erikoisimmilla materiaaleilla ja virikkeillä.

Toki itsellänikin arki ja työ ovat välillä kaikkea muuta kuin luovaa. Silloin kun rutiinit ahdistavat tai ajatus kiertää kehää, on pakko keksiä keinoja oman kipinän sytyttämiseksi. Usein jo sekin riittää, että ylläpidän luovuutta varsinaisten työtehtävien ohessa. Esimerkiksi omassa työyhteisössäni kirjoitamme romaaneja marraskuun iltoina, jammailemme toimistomme studiossa ja järjestämme joka syksy eeppisen juoksutapahtuman. Luovuutta ruokkivia tekoja, jotka väistämättä lisäävät myös työskentelyn luovuutta.

Luova työskentely on viimekädessä tapa asennoitua siihen mitä ja miten tekee. Meidän ei tarvitse olla taiteilijoita, kirjailijoita tai muusikoita ollaksemme luovia. Luovuus asuu meissä kaikissa.

Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail
Tästä on leikki kaukana

Tästä on leikki kaukana

Roolileikkiä vai työrooli?

Ihminen ei ole numero. Emme ole koneen osia, joiden ainoa hyötyarvo on mahdollisimman rasvattuna ja tehokkaana toimiminen. Aikamme haasteet kääntävät monen yritysjohtajan huomion prosentteihin, suhdelukuihin ja muuhun numerotietoon. Säästötoimet tuntuvat kuitenkin kipeimmin ihmisessä itsessään. Kustannuksia säästyy, mutta ihminen kärsii.

Työyhteisöjen johtamiskulttuurien kaavamaisuus ei suinkaan ole talouden taantumien syytä. Paineet ja kustannustehokkuuden kärjistyminen tuovat oman osansa keitokseen, mutta varsinkin isommat yritykset ovat toimineet vuosisatoja miltei samalla kaavalla. Nuorilla yrityksillä tilanne saattaa olla toinen. Heillä riittää energiaa ja intoa rikkoa rajoja, kyseenalaistaa kangistuneita kaavoja ja yrittää omalla tavallaan. Voisiko tätä yrittäjyyden pioneerihenkeä ulottaa laajemminkin liike-elämän ja työyhteisöjen hyväksi?

Luovuus, rohkeus ja innovatiivisuus ovat avainsanoja, jotka usein yhdistetään aloittavaan yritykseen. Mitä näille ominaisuuksille tapahtuu siinä vaiheessa, kun yritys kasvaa alkuvaiheen kamppailujen kautta menestyväksi ja suureksi? Riskinottohalu tuntuu pienenevän. Luovat ratkaisut eivät enää olekaan niin luovia. Komiteat säätelevät mitäänsanomattomia kompromissiratkaisuja. Sielu ja särmä puuttuvat.  Ja innovaatio on lähinnä vesitetty ilmaisu, joka on pakko sijoittaa vähintäänkin strategiakalvoihin. Tarkoittaako kasvu siis kangistumista ja ammattimaisuus ankeaa asennetta työtä kohtaan?

Työyhteisöjen toimintaa seuratessa olen huomannut, että suurimmat toiminnan rajoitukset tulevat ihmisestä itsestään. Liian usein ajatellaan tyyliin ”ei noin voi tehdä.” Ei uskalleta tehdä toisin. Pelätään epäonnistumisia. Noudatetaan tuttua – ja usein helppoa – kaavaa. Kuvitellaan kuinka meidän tulisi toimia ja mitä meiltä odotetaan.

Yhteiskuntamme on ajautunut itseään ruokkivan valheellisuuden kiertokulkuun (self-feeding iterative fallacy). Ihmiset haaskaavat suunnattoman määrän energiaa tulosteeskentelyyn, työyhteisöteatteriin ja korporaatiokoreografioihin. Ja kaiken tämän lisäksi joka puolella velloo byrokratian massiivinen liisteri. Mitäpä jos säästötalkoot aloitettaisiinkin poistamalla turha valheellisuus? Annetaan ihmisen olla sitä mitä hän on ja pyritään valjastamaan työyhteisön energia ja tuottavuus uudella tavalla.

Johtamiskulttuuria ei muuteta yhdessä yössä. Pitkään liimautuneet toimintamallit pysyvät tiukasti kiinni. Muutos vaatii uskallusta unelmoida. Täytyy uskoa unelman mahdollisuuteen ja antaa sille tilaa. Ajatuksen voima on yksilötasolla merkittävä – yhteisössä käsittämättömän vahva.

Nyt on otollinen aika tuoda ”ludokratiaa” byrokratian tilalle. Inhimillisyys, leikillisyys, unelmahakuisuus, epäonnistumisen kestäminen ja epävarmuuden sietokyky liittyvät keskeisesti peleihin ja pelaamiseen. Mutta nämä eivät suinkaan ole peliyritysten yksinoikeutta. Millä tahansa yrityksellä on mahdollisuus löytää leikkivä ihminen. Ehkä se on leikki, joka lopulta pitää meidät leivässä?Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Löydä sisäinen leikkijäsi ja ole ihminen

Löydä sisäinen leikkijäsi ja ole ihminen

Aikuistenkin pitäisi löytää sisäinen leikkijänsä. (Kuva: Mikko Törmänen)
Aikuistenkin pitäisi löytää sisäinen leikkijänsä. (Kuva: Mikko Törmänen)

Ihminen on kautta historian kokenut tarpeen leikkiä ja pelata. Leikki on olennainen osa toimintaamme kaikissa kulttuureissa – maanosasta ja etnisestä taustasta riippumatta. Lapset oppivat uusia taitoja leikin avulla ja aikuisetkin kisailevat jopa MM-tasolla mitä moninaisimmissa urheilulajeissa. Ihmisyhteisöt suorittavat itselleen tärkeitä rituaaleja (leikkejä nekin) vaaliakseen yhteisölleen tärkeitä arvoja. Leikkiä on käytännössä kaikkialla missä ihminen ajattelee ja toimii. Väitänkin, että leikki on yksi ihmiskuntamme tärkeimmistä supervoimista.

Tärkeydestään huolimatta leikki on valitettavan usein aliarvostettu – ja jopa hukattu – toimintamalli varsinkin, kun kyseessä on aikuinen ihminen. Leikkiä ei osata nähdä oleellisena ja keskeisenä osana ihmiskulttuuria. Ikään kuin aikuismainen ja ammattimainen toiminta olisi kaiken inhimillisen ja leikillisen tavan ulkopuolella. Leikki on toki edelleen vahvasti läsnä lasten maailmassa, mutta mitä pidemmälle elämässään lapsi ehtii, sitä vähemmän leikitään. Ilmiön huomaa selkeimmin vaikkapa tarkastelemalla luokkahuoneita esikoulutasolta ylöspäin. Mitä korkeampi luokka-aste, sitä kaavamaisempi – ja tylsempi – luokkahuone. Ihan kuin varttumisen myötä olisi aika kääntää huomio suorituskeskeisiin ja yhteisöllisesti tiukasti kaavoitettuihin toimintamalleihin.

Ihminen ei kuitenkaan ole numero. Emme ole koneen osia, joiden ainoa hyötyarvo on mahdollisimman rasvattuna ja tehokkaana toimiminen. Aikamme haasteet kääntävät monen johtajan huomion prosentteihin, suhdelukuihin ja muuhun numerotietoon. Täytyy tuottaa maksimaalinen tulos minimiresursseilla – ja kaiken on oltava mitattavissa numeerisesti. Tehostamistoimet tuntuvat kuitenkin kipeimmin ihmisessä itsessään. Kustannuksia säästyy, mutta ihminen kärsii. Lopulta päädymme suorittamaan elämäämme kuin elinkautista rangaistusta.

Luovuus, rohkeus ja innovatiivisuus ovat ominaisuuksia, jotka usein yhdistetään alle kouluikäisiin lapsiin. Mitä näille ominaisuuksille tapahtuu siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy osaksi laajempaa systeemiä – astuessaan koulutielle ja päätyessään työelämään? Riskinottohalu tuntuu pienenevän. Luovat ratkaisut eivät enää olekaan niin luovia. Järjestelmä pakottaa mitäänsanomattomiin ja vesitettyihin kompromissiratkaisuihin. Sielu ja särmä puuttuvat. Ja innovaatio on lähinnä inflaation kokenut ilmaisu, joka on pakko sijoittaa vähintäänkin kehittämisohjelmien kalvosetteihin. Tarkoittavatko aikuisuus, ammattimaisuus ja työ siis kaavoihin kangistumista ja ankeaa asennetta uuden oppimista kohtaan?

Yhteisöjen toimintaa seuratessa olen huomannut, että suurimmat toiminnan rajoitukset tulevat ihmisestä itsestään. Liian usein ajatellaan tyyliin ”ei noin voi tehdä.” Ei uskalleta tehdä toisin. Pelätään epäonnistumisia. Noudatetaan tuttua – ja usein näennäisesti helppoa – kaavaa. Kuvitellaan kuinka meidän tulisi toimia ja mitä meiltä odotetaan. Tämä viittaa vahvasti leikillisyyden katoamiseen. Emme uskalla olla leikkiviä ihmisiä, emmekä uskalla ajatella leikinomaisesti edessä olevia haasteita. Kaikesta on tullut väärällä tavalla vakavaa ja aikamme kuluu täysin toisarvoisiin asioihin.

Yhteiskuntamme on ajautunut itseään ruokkivan valheellisuuden kiertokulkuun (self-feeding iterative fallacy). Ihmiset haaskaavat suunnattoman määrän energiaa tulosteeskentelyyn, työyhteisöteatteriin ja korporaatiokoreografioihin. Ja kaiken tämän lisäksi joka puolella velloo byrokratian massiivinen liisteri. Mitäpä jos yhteisöjen toiminnan kehittäminen aloitettaisiinkin poistamalla turha valheellisuus? Annetaan ihmisen olla sitä mitä hän on ja valjastetaan jokaisen yksilön energia ja sisäinen motiivi uudella tavalla. Meissä jokaisessa asuu sisäinen leikkijä, joka odottaa löytämistään. Leikin löytyessä pääsemme lähemmäs ihmisyyttä.

Toimintakulttuuria ei muuteta yhdessä yössä. Pitkään liimautuneet toimintamallit pysyvät tiukasti kiinni. Muutos vaatii uskallusta unelmoida. Täytyy uskoa unelman mahdollisuuteen ja antaa sille tilaa. Ajatuksen voima on jo yksilötasolla merkittävä, mutta yhteisössä käsittämättömän vahva. Pelinomaisilla ratkaisuilla ihminen saadaan toimimaan yhdessä muiden kanssa tavoilla, jotka ovat jatkuvasti leikin ytimessä. Sisällämme asuvan leikkijän täysimittainen valjastaminen itsemme ja yhteisömme kehittämiseksi on vielä kaukana arjesta, mutta tulevaisuus on meistä itsestämme kiinni. Haasteet ovat mittavia ja ongelmat monisyisiä, mutta kaikkeen löytyy ratkaisu.

Nyt on otollinen aika tuoda ”ludokratiaa” byrokratian ja kaavamaisuuden tilalle. Inhimillisyys, leikillisyys, unelmahakuisuus, epäonnistumisen kestäminen ja epävarmuuden sietokyky liittyvät keskeisesti leikkiin, peleihin ja pelaamiseen. Nämä eivät suinkaan ole pelialan ammattilaisten yksinoikeutta. Millä tahansa ihmisen toiminnan alueella on mahdollisuus löytää oma sisäinen leikkivä ihminen. Ehkä se on leikki joka lopulta pitää meidät ihmisinä?Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Leiki lujasti ja leppoisasti

Leiki lujasti ja leppoisasti

Naomi & Eamon tunnelmoivat Irish Hooley 2017 -tapahtumassa.

Olisiko jo aika heittää ryppyotsaisuus nurkkaan ja ryhtyä leppoisasti leikkimään? Maailman murheet eivät märehtimällä parane ja kesäkin on keleistä riippumatta parhaimmillaan. Lomalaisilla on aikaa leikkiä, mutta kyllä sitä töidenkin ohessa ehtii iloitella kun haluaa.

Jos leikin lumo ei ole vielä vienyt mukanaan, niin vauhtia voi hakea vaikka musiikin ja tanssin parista. Esiintyminen, itseilmaisu ja soittaminen ovat erinomaisia esimerkkejä leikin merkityksestä elämässämme. Joskus tuo leikki on leppoisaa ja läikehtivää, mutta toisinaan se kasvaa lujaksi ja linjakkaaksi.

Saimme erinomaisen mahdollisuuden sukeltaa musiikillisen iloittelun maailmaan kun irlantilainen leikin riemu rantautui Kalajoen Hiekkasärkille viikonlopuksi. Irish Hooley -tapahtuma kokosi yhteen soittoa, laulua, tanssia ja leppoisaa yhdessäoloa kaikelle kansalle. Muusikoita rantautui hiekoille sankoin joukoin aina Australiaa ja Espanjaa myöten. Kaikkia heitä yhdisti intohimo irlantilaista musiikkia kohtaan – ja se tarttui myös yleisöön.

Irlantilainen kulttuuri on näin maallikon näkövinkkelistä todella mielenkiintoinen keitos. Koen outoa yhteenkuuluvuuden tunnetta tuota karuissa oloissa karskisti kulkevaa kansaa kohtaan. Ihailen suuresti irlantilaisten tapaa hyödyntää leikkiä olennaisena osana yhdessäoloa.

Vakavamielisyydestään huolimatta irlantilaiset osaavat leikkiä täysillä. Irkkumusiikin soittosessiot ovat kaikessa kurinalaisuudessaankin vahvasti irrottelevia ja riemukkaasti revitteleviä. Irlantilainen tanssi yhdistää kauniilla tavalla tiukasti hallitun koreografian ja kuplivan ilmaisun ilon.

Musiikillisten rituaalien rinnalla tarinointi ja rento yhdessäolo ovat leikkiä mitä parhaimmassa muodossa. Vilkas puheensorina ja naurun remakka kertovat kyynisemmällekin kulkijalle, että nyt ollaan oikeiden asioiden äärellä. Siinä ne otsarypytkin siliävät, kun uskaltaa heittäytyä lujasti mukaan leikkiin.

Leikitään sielumme lämpimiksi ja annetaan sateista huolimatta musiikin viedä mukanaan.Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Leipää ja sirkushuveja

Leipää ja sirkushuveja

Pelimäisesti elämää ajattelevana pohdin usein ihmisten reaktioita oman kotikaupunkinsa kehittämistoimiin. Tasapainottelu arjen sujuvuuden ja vapaa-ajan sisältörikkauden välillä tuntuu herättävän kriittistäkin keskustelua. Esimerkiksi Kalajoella käydään kiivasta pohdintaa tulevaisuuden linjausten suunnasta. Miksi Hiekkasärkkien alue kehittyy, mutta keskustan tiet ovat montuilla? Missä on idyllinen kylänraitti? Missä ovat elämänjanoiset tulevaisuudentekijät? Voiko kaupunki kehittyä tasapainoisesti sirkushuveihin panostamalla?

Sielultani ikuisena Kalajokisena olen sekä innoissani että kauhuissani seurannut Kalajoen kehittymistä – ja siitä seurannutta väittelyä. Vaikka en elä päivittäistä elämääni Kalajoella, niin koen kotikaupunkini tulevaisuuden vahvalla tunteen palolla.

Oma Kalajokeni oli aina kesäpaikka. Viimeistään elokuun lopussa kaunis tarina sai päätöksensä ja tuli talvikuoleman aika. Elämä keskittyi liiaksi leipään ja unohti lämpöä tuovan vapauttavan leikin. Sirkushuvit hyytyivät ja ihmiset katosivat. Niinpä minäkin pysyin sisällä ja keskityin pelien ihmeellisiin elämyksiin. Elämänmakuinen pöhinä tuntui katoavan syksyn tuuliin.

Houkutteleva paikka muodostuu elämää syleilevistä kohtaamisista. Ilman sytyttäviä ihmisiä moni aktiviteetti jättää kylmäksi. Kaunis luonto on kiistaton voimavara ja peruspalvelut tarpeellisia, mutta ilman jatkuvaa palveluiden kehittämistä ja ihmisiä houkuttelevia magneetteja, mikä tahansa alue jää henkiseksi tyhjiöksi.

Kalajoella tämä on onneksi tajuttu. Visionääriset ja rohkeat yrittäjät loistavine tiimeineen tekevät upeaa työtä Hiekkasärkkien palveluiden eteen. Ilman heitä oma Kalajokeni olisi paljon ankeampi. Tulikasteensa menestyksekkäästi saanut, pelimiestäkin innostava, Seikkailupuisto Pakka pistää takuulla testaamaan omia rajoja, vaikka pelkäänkin korkeita paikkoja. Joulun alla Kalajoen muusikot osoittivat, että pimeyden keskelle voi tuoda valoa ja upeita sointuja – taiteellisesti ja aistikkaasti. Oma kantapaikkani irkkupubi Sandy Kelt tuo upean henkilökuntansa voimin lämpöä ja valoa pimeimpäänkin talvi-iltaan. Kaikki nämä ja lukuisat muut palvelut ovat hienoja todisteita yritteliäiden ihmisten uskalluksesta elää unelmaansa.

Elämän pelissä ei elä pelkällä leivällä. Suuret keskukset vetävät ihmisiä puoleensa juuri vapaa-ajan palveluillaan. Matkailija tarvitsee monenlaista viihdykettä ja aitoja kohtaamisia. Kalajoella on erinomainen mahdollisuus kehittyä merkityksellisten elämysten tuottajana. Vahvempi panostus palvelukulttuuriin on ensimmäinen askel irti taantumasta. Suurella sydämellä ja sielulla toteutetut palvelut löytävät varmasti asiakkaansa. Ehkä se on leikki, joka lopulta pitää meidät leivässä.

Turvallista ja leikkisää juhannusta kaikille!Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Ei se pelaa, joka pelkää

Ei se pelaa, joka pelkää

Nettipelit ovat kuin huume, johon jää koukkuun. Koulussa menee heikosti kun yö sujahtaa pelimaailmassa. Tervehenkinen liikunta uuvuttaa jo mielen tasolla ja sosiaalisuus jää apatiatasolle. Pelien väkivalta turruttaa moraalikäsityksen ja tulevaisuus häviää rikoskierteessä.

Vanhempainillassa tapaamani Erika on kuin kuka tahansa esiteinin huolestunut äiti. Hänen pelkonsa digitaalisia pelejä kohtaan on aidon koskettavaa. Yli 30 vuoden pelikokemuksella yritän kertoa miksi digitaaliset pelit eivät ole sen pelottavampia kuin muutkaan harrastukset.

Peli on kuin soittotreeni, jossa kompurointi saa minut yrittämään yhä parempaa suoritusta. Peli on kuin hyvä kirja, jonka juoni imaisee mukaansa ja pistää ahmimaan sivuja pikkutunneille saakka. Peli on kuin lentopallo, jonka koreografia ja pelaajien välinen saumaton yhteistoiminta innostaa. Peli on kuin ison salin värikäs elokuvaelämys, joka antaa mielelle hetken pakopaikan arjen harmaudesta.

Osa peleistä on aivotonta hömppää. Joissakin peleissä kilpaillaan voitosta. Toiset pelit kannustavat sosiaaliseen kanssakäymiseen. On pelejä, joiden tarina koskettaa ja herättää ajattelemaan. Peli on monimuotoisempi media kuin kirja ja elokuva yhteensä. Digitaaliset pelit ovat jopa yksi taiteen muoto. Peli on voimavara. Se on tapa toimia ja ajatella.

Erika lämpenee näkökulmalleni, mutta heittää ilmaan viimeisen kriittisen kysymyspatteriston: Miksi pelit vievät kaiken ajan? Miksi lapsi ei hae kokemuksia elävästä elämästä? Miksi mikään muu ei kiinnosta?

Ehkäpä siksi, että elämä on peliä ja peli on elämää. Peli ja leikki kuuluvat ihmiskunnan ytimeen. Haemme lohtua, virikkeitä ja positiivista palautetta digitaalisista peleistä, koska maailma on huonosti suunniteltu peli. Ehkä meidän olisi syytä ottaa oppia peleistä ja kääntää pelimedia vahvemmin kehityksen edistäjäksi. Ehkä jokaisen pitäisikin rohkeasti pelata pelejä ainakin sen verran, että ymmärtää mistä on kysymys.Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail