Browsed by
Avainsana: rituaali

Rituaalit ja tempaukset

Rituaalit ja tempaukset

Open mic -rituaali vapauttaa työyhteisön herkistymään
Open mic -rituaali vapauttaa työyhteisön herkistymään

Maailma on täynnä erilaisia rituaaleja ja tempauksia. Rituaali on yksi leikin muoto ja leikillä on aina ollut vahva asemansa ihmiskunnan kehittäjänä, opettajana ja heittäytymiseen rohkaisijana.

Jos rituaalin rooli on niin merkittävä, niin miksi esimerkiksi työpaikalla järjestetty tempaus ei välttämättä tuotakaan toivottua tulosta? Mikä tekee rituaalin suorittamisesta väkinäistä, teennäistä ja jopa myötähäpeää herättävää? Mikä on onnistuneen rituaalin salaisuus?

Kaikkien tempausten tulisi aina lähteä ihmisestä itsestään. On vaikea heittäytyä ja olla rohkea, mikäli jännittää liikaa, pelottaa tai tuntuu siltä, että koko touhu on turhaa. Ihmisen täytyy kokea rituaali itselleen merkityksellisenä.

Parhaimmillaan idea rituaaliin lähtee rohkeasta ja hullustakin ideasta. Muutama ajatuksesta innostuva ihminen vetää helposti mukanaan muuta porukkaa. Onnistunut rituaali syntyy siitä, että riittävän moni osallistuja pysähtyy, herkistyy ja syleilee rituaalin vaatimia tekoja.

Me halusimme LudoCraftin työporukalla kokeilla miltä tuntuu rentoutua keskustellen ja viihtyen open mic -illan kaltaisessa tunnelmassa. Niinpä järjestimme rituaalin, jolla haastoimme itsemme herkistymään.

Open mic -periaatteen mukaan ketään ei painostettu tai pakotettu jakamaan runojaan, tarinoitaan tai muuta verbaalista luovuuttaan. Open mic on vapaata heittäytymistä. Lavalle kiiruhtaa ihminen, joka kokee, että hänellä on jotain jaettavaa. Illan aikana kuulimme lukuisia henkilökohtaisiakin runoja vuosien varrelta. Saimme aidosti herkistyä loistavien esitysten parissa.

Mikä yllättävintä, todella moni meistä rohkaistui illan mittaan myös itse kipuamaan lavalle ja jakamaan omaa sydäntään. Kaiken kruunasi kulloisenkin osallistujan lausuma kiitos ja sitä seuraavat raikuvat suosionosoitukset. Pieniä tekoja, hassu rituaali, mutta kaikessa merkityksellisyydessään todella voimaannuttava kokemus.

FacebooktwitterpinterestlinkedinmailFacebooktwitterpinterestlinkedinmail
Löydä sisäinen leikkijäsi ja ole ihminen

Löydä sisäinen leikkijäsi ja ole ihminen

Aikuistenkin pitäisi löytää sisäinen leikkijänsä. (Kuva: Mikko Törmänen)
Aikuistenkin pitäisi löytää sisäinen leikkijänsä. (Kuva: Mikko Törmänen)

Ihminen on kautta historian kokenut tarpeen leikkiä ja pelata. Leikki on olennainen osa toimintaamme kaikissa kulttuureissa – maanosasta ja etnisestä taustasta riippumatta. Lapset oppivat uusia taitoja leikin avulla ja aikuisetkin kisailevat jopa MM-tasolla mitä moninaisimmissa urheilulajeissa. Ihmisyhteisöt suorittavat itselleen tärkeitä rituaaleja (leikkejä nekin) vaaliakseen yhteisölleen tärkeitä arvoja. Leikkiä on käytännössä kaikkialla missä ihminen ajattelee ja toimii. Väitänkin, että leikki on yksi ihmiskuntamme tärkeimmistä supervoimista.

Tärkeydestään huolimatta leikki on valitettavan usein aliarvostettu – ja jopa hukattu – toimintamalli varsinkin, kun kyseessä on aikuinen ihminen. Leikkiä ei osata nähdä oleellisena ja keskeisenä osana ihmiskulttuuria. Ikään kuin aikuismainen ja ammattimainen toiminta olisi kaiken inhimillisen ja leikillisen tavan ulkopuolella. Leikki on toki edelleen vahvasti läsnä lasten maailmassa, mutta mitä pidemmälle elämässään lapsi ehtii, sitä vähemmän leikitään. Ilmiön huomaa selkeimmin vaikkapa tarkastelemalla luokkahuoneita esikoulutasolta ylöspäin. Mitä korkeampi luokka-aste, sitä kaavamaisempi – ja tylsempi – luokkahuone. Ihan kuin varttumisen myötä olisi aika kääntää huomio suorituskeskeisiin ja yhteisöllisesti tiukasti kaavoitettuihin toimintamalleihin.

Ihminen ei kuitenkaan ole numero. Emme ole koneen osia, joiden ainoa hyötyarvo on mahdollisimman rasvattuna ja tehokkaana toimiminen. Aikamme haasteet kääntävät monen johtajan huomion prosentteihin, suhdelukuihin ja muuhun numerotietoon. Täytyy tuottaa maksimaalinen tulos minimiresursseilla – ja kaiken on oltava mitattavissa numeerisesti. Tehostamistoimet tuntuvat kuitenkin kipeimmin ihmisessä itsessään. Kustannuksia säästyy, mutta ihminen kärsii. Lopulta päädymme suorittamaan elämäämme kuin elinkautista rangaistusta.

Luovuus, rohkeus ja innovatiivisuus ovat ominaisuuksia, jotka usein yhdistetään alle kouluikäisiin lapsiin. Mitä näille ominaisuuksille tapahtuu siinä vaiheessa, kun lapsi siirtyy osaksi laajempaa systeemiä – astuessaan koulutielle ja päätyessään työelämään? Riskinottohalu tuntuu pienenevän. Luovat ratkaisut eivät enää olekaan niin luovia. Järjestelmä pakottaa mitäänsanomattomiin ja vesitettyihin kompromissiratkaisuihin. Sielu ja särmä puuttuvat. Ja innovaatio on lähinnä inflaation kokenut ilmaisu, joka on pakko sijoittaa vähintäänkin kehittämisohjelmien kalvosetteihin. Tarkoittavatko aikuisuus, ammattimaisuus ja työ siis kaavoihin kangistumista ja ankeaa asennetta uuden oppimista kohtaan?

Yhteisöjen toimintaa seuratessa olen huomannut, että suurimmat toiminnan rajoitukset tulevat ihmisestä itsestään. Liian usein ajatellaan tyyliin ”ei noin voi tehdä.” Ei uskalleta tehdä toisin. Pelätään epäonnistumisia. Noudatetaan tuttua – ja usein näennäisesti helppoa – kaavaa. Kuvitellaan kuinka meidän tulisi toimia ja mitä meiltä odotetaan. Tämä viittaa vahvasti leikillisyyden katoamiseen. Emme uskalla olla leikkiviä ihmisiä, emmekä uskalla ajatella leikinomaisesti edessä olevia haasteita. Kaikesta on tullut väärällä tavalla vakavaa ja aikamme kuluu täysin toisarvoisiin asioihin.

Yhteiskuntamme on ajautunut itseään ruokkivan valheellisuuden kiertokulkuun (self-feeding iterative fallacy). Ihmiset haaskaavat suunnattoman määrän energiaa tulosteeskentelyyn, työyhteisöteatteriin ja korporaatiokoreografioihin. Ja kaiken tämän lisäksi joka puolella velloo byrokratian massiivinen liisteri. Mitäpä jos yhteisöjen toiminnan kehittäminen aloitettaisiinkin poistamalla turha valheellisuus? Annetaan ihmisen olla sitä mitä hän on ja valjastetaan jokaisen yksilön energia ja sisäinen motiivi uudella tavalla. Meissä jokaisessa asuu sisäinen leikkijä, joka odottaa löytämistään. Leikin löytyessä pääsemme lähemmäs ihmisyyttä.

Toimintakulttuuria ei muuteta yhdessä yössä. Pitkään liimautuneet toimintamallit pysyvät tiukasti kiinni. Muutos vaatii uskallusta unelmoida. Täytyy uskoa unelman mahdollisuuteen ja antaa sille tilaa. Ajatuksen voima on jo yksilötasolla merkittävä, mutta yhteisössä käsittämättömän vahva. Pelinomaisilla ratkaisuilla ihminen saadaan toimimaan yhdessä muiden kanssa tavoilla, jotka ovat jatkuvasti leikin ytimessä. Sisällämme asuvan leikkijän täysimittainen valjastaminen itsemme ja yhteisömme kehittämiseksi on vielä kaukana arjesta, mutta tulevaisuus on meistä itsestämme kiinni. Haasteet ovat mittavia ja ongelmat monisyisiä, mutta kaikkeen löytyy ratkaisu.

Nyt on otollinen aika tuoda ”ludokratiaa” byrokratian ja kaavamaisuuden tilalle. Inhimillisyys, leikillisyys, unelmahakuisuus, epäonnistumisen kestäminen ja epävarmuuden sietokyky liittyvät keskeisesti leikkiin, peleihin ja pelaamiseen. Nämä eivät suinkaan ole pelialan ammattilaisten yksinoikeutta. Millä tahansa ihmisen toiminnan alueella on mahdollisuus löytää oma sisäinen leikkivä ihminen. Ehkä se on leikki joka lopulta pitää meidät ihmisinä?FacebooktwitterpinterestlinkedinmailFacebooktwitterpinterestlinkedinmail

Leiki lujasti ja leppoisasti

Leiki lujasti ja leppoisasti

Naomi & Eamon tunnelmoivat Irish Hooley 2017 -tapahtumassa.

Olisiko jo aika heittää ryppyotsaisuus nurkkaan ja ryhtyä leppoisasti leikkimään? Maailman murheet eivät märehtimällä parane ja kesäkin on keleistä riippumatta parhaimmillaan. Lomalaisilla on aikaa leikkiä, mutta kyllä sitä töidenkin ohessa ehtii iloitella kun haluaa.

Jos leikin lumo ei ole vielä vienyt mukanaan, niin vauhtia voi hakea vaikka musiikin ja tanssin parista. Esiintyminen, itseilmaisu ja soittaminen ovat erinomaisia esimerkkejä leikin merkityksestä elämässämme. Joskus tuo leikki on leppoisaa ja läikehtivää, mutta toisinaan se kasvaa lujaksi ja linjakkaaksi.

Saimme erinomaisen mahdollisuuden sukeltaa musiikillisen iloittelun maailmaan kun irlantilainen leikin riemu rantautui Kalajoen Hiekkasärkille viikonlopuksi. Irish Hooley -tapahtuma kokosi yhteen soittoa, laulua, tanssia ja leppoisaa yhdessäoloa kaikelle kansalle. Muusikoita rantautui hiekoille sankoin joukoin aina Australiaa ja Espanjaa myöten. Kaikkia heitä yhdisti intohimo irlantilaista musiikkia kohtaan – ja se tarttui myös yleisöön.

Irlantilainen kulttuuri on näin maallikon näkövinkkelistä todella mielenkiintoinen keitos. Koen outoa yhteenkuuluvuuden tunnetta tuota karuissa oloissa karskisti kulkevaa kansaa kohtaan. Ihailen suuresti irlantilaisten tapaa hyödyntää leikkiä olennaisena osana yhdessäoloa.

Vakavamielisyydestään huolimatta irlantilaiset osaavat leikkiä täysillä. Irkkumusiikin soittosessiot ovat kaikessa kurinalaisuudessaankin vahvasti irrottelevia ja riemukkaasti revitteleviä. Irlantilainen tanssi yhdistää kauniilla tavalla tiukasti hallitun koreografian ja kuplivan ilmaisun ilon.

Musiikillisten rituaalien rinnalla tarinointi ja rento yhdessäolo ovat leikkiä mitä parhaimmassa muodossa. Vilkas puheensorina ja naurun remakka kertovat kyynisemmällekin kulkijalle, että nyt ollaan oikeiden asioiden äärellä. Siinä ne otsarypytkin siliävät, kun uskaltaa heittäytyä lujasti mukaan leikkiin.

Leikitään sielumme lämpimiksi ja annetaan sateista huolimatta musiikin viedä mukanaan.FacebooktwitterpinterestlinkedinmailFacebooktwitterpinterestlinkedinmail